lauantai 2. lokakuuta 2010

Teologiaa

Teologi on kuin sokea henkilö pimeässä huoneessa
etsimässä mustaa kissaa,
jota siellä ei ole
- ja löytää sen.
I always know the right thing to say
after the time to say has passed.
Rakkaus on loputonta anteeksiantoa,
herkkä katse, josta tulee tapa.

- Peter Ustinov

Juomisesta

Pidän sääntönä,
etten koskaan juo nukkuessani.

- Mark Twain

Ihmisen rauhallisuudesta

Vain se ihminen on rauhallinen,
jonka, niin kuin veden,
kylmyys on jäädyttänyt.

- Hebbel

Kestävä rakkaus

Rakastakaa toinen toisianne,
mutta älkää tehkö rakkautta kahleeksi.

Antakaa sen mieluummin olla liikkuvana
merenä sielujenne rantojen välillä.

Täyttäkää toistenne pikarit,
mutta älkää juoko samasta pikarista.

Antakaa toisillenne omasta leivästänne,
mutta älkää syökö samasta leivästä.

Laulakaa ja tanssikaa yhdessä ja olkaa iloisia,
mutta antakaa toinen toisenne olla yksinään.
Samoin kuin luutun kielet ovat erillisiä.

Antakaa sydämenne,
mutta älkää antako sitä toisen säilytettäväksi.
Sillä ainoastaan elämän käsi
voi säilyttää sydämenne.

Ja seisokaa yhdessä
älkääkä kuitenkaan liian lähekkän.
Sillä temppelin pilarit ovat erillään.
Eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa.

- Kahlil Gibran

perjantai 1. lokakuuta 2010

Minä sinua rakastan

Minä Sinua rakastan, tiedän sen.
Se ei ole vain hetken huumaa.
Se on nuotion hehku hiljainen
ja roihua polttavan kuumaa.

Se ei sammu, kun sammuvat hallayöt,
se ei kuole, kun maassa on routa.
Se kestää arjet ja pehmeät yöt,
se kestää, on myrsky tai pouta.

Minä Sinua rakastan, katsohan,
kuinka kirkkaasti tuikkivat tähdet.
Joka päivä ne Sinulle lahjoitan,
jos kanssani matkalle lähdet.

Ja kun kuljemme raskain askelin,
ja aika tuo murheita tupaan,
pidän kädestä Sinua silloinkin,
yhä Sinua rakastaa lupaan.

Minä Sinua rakastan silloinkin,
jos ehdimme korkeaan ikään.
Olet edelleen minulle suloisin,
ei hellyyttä sammuta mikään.

Mitä siitä, jos ryppyjä poskiin saat,
taikka kumaraan selkäsi taipuu.
Kun näen silmäsi kirkkaat ja kuulakkaat,
taas polvilleen rakkaus taipuu.

- Anna-Mari Kaskinen

Häät on sellaiset

Häät on sellaiset että marssitaan
ja yhdellä on päässä pitsiverho.
Kaikki nousee seisomaan
ja edessä nyyhkii nenäliinakerho.

- Eppu Nuotio

Tahdotko rakastaa

Tahdotko rakastaa tänään
eilistäkin enemmän
Tahdotko olla tukena
myllerryksessä elämän

Osaatko riidellä viisaasti,
lempeästi ja kuunnellen,
Sopia ennen pimeää
nauraen, anteeksi antaen

Oletko valmis kaikkesi
ja enemmänkin antamaan
Olethan valmis vastuun
teoistasi kantamaan

Haluatko ottaa vastaan
elämän suuret ihmeet
Haluathan yhdessä poimia
pienetkin onnen rippeet

Ethän koskaan anna periksi
vastoinkäymiselle
Olethan ystävä hädässä,
ihminen ihmiselle

Tahdotko, osaatko, jaksatko?
Luulen tietäväni vastauksen
Olet kanssani täällä tänään,
sain sinusta kumppanin ikuisen.

Avioliiton kielikoulu

Avioliitossa syntyy usein vaikeuksia sen vuoksi, että aviopuolisoiden kielitaito on puutteellinen. Seurauksena on sanojen tai ilmaisujen kohtalokkaita väärintulkintoja. Niiden välttämiseksi olisi julkaistava kirja, johon on koottu avioliiton lentävät lausahdukset ja niiden todelliset merkitykset.

Asian havainnollistamiseksi muutama esimerkki:

AINA SINÄ = Rakas, olen niin kiintynyt sinuun, että seuraan pienimpiäkin edesottamuksiasi, tapojasi ja tottumuksiasi. Jotkut niistä kiusaavat minua ja sen vuoksi kiinnitän niihin huomiosi tavalla, johon olen havainnut sinun reagoivan. On ihanaa, kun reagoit. Siitä tiedän, että merkitsen sinulle jotain.
ALA LÄHTEÄ = Rakas, tule tänne. Pelkään, että jätät minut yksin.
SENKIN SIKA = Rakkaani, olen pettynyt sinun suhteesi. Minun täytyy sanoa se sinulle näin voimakkaasti, koska sinä merkitset minulle niin paljon.
NYT MINÄ LÄHDEN = Rakkaani, käyn kymmenen minuutin kävelylenkillä. Ethän naura, kun palaan?
TURPA KIINNI = Rakkaani, eiköhän pidetä pieni keskustelutauko?
ME OLEMME NIIN ERILAISIA = Voi rakkaani kuinka samanlaisia me olemmekaan!!

Vinkkejä onnistuneeseen avioliittoon

Jos haluat avioliittosi onnistuvan, tässä 21 tapaa päämäärän saavuttamiseksi:
1. Kuuntele enemmän kuin puhut
2. Anna enemmän kuin saat
3. Hymyile enemmän kuin murjotat
4. Ajattele enemmän "me" kuin "minä"
5. Ole useammin samaa kuin eri mieltä
6. Kehu enemmän kuin arvostelet
7. Naura enemmän kuin itket
8. Siivoa enemmän kuin sotket
9. Ole enemmän positiivinen kuin negatiivinen
10. Innostu enemmän kuin turhaudut
11. Tee enemmän kuin puhut
12. Ole enemmän hyväksyvä kuin torjuva
13. Näe lasi enemmän puoli täytenä kuin puoliksi tyhjänä
14. Auta enemmän kuin olet esteenä
15. Usko itseesi enemmän kuin epäilet itseäsi
16. Työskentele enemmän kuin valitat
17. Tee enemmän kuin olet tekemättä
18. Toimi enemmän kuin ihmettelet
19. Säästä enemmän kuin törsäät
20. Välitä enemmän kuin koskaan ennen olet välittänyt
21. Rakasta enemmän kuin koskaan ennen olet rakastanut!

torstai 19. elokuuta 2010

Tätä päivää onnellista
silloin muistakaa,
kun tukkanuottaa leikitte
ja silmät leimuaa!
Jos katoat, haluan olla se joka sinut löytää.
Jos itket, haluan olla pitämässä kädestä.
Jos iloitset, iloitsen.
Jos putoat, otan kiinni.
Jos rakastat, olen tässä.
Minä rakastin kerran miestä
joka ei osannut keittää kattilassa vettä
mutta jolla oli niin jumalainen hymy
että se sai minut joskus itkemään.

Kun sitä kutitti kainalon alta
se naurahti ja sulki minut isoon syliinsä
kuin karhunpesään.

Aamuisin se seisoi parvekkeella
tupakka suussa ja sänki leuassa.
Tarkkailin sitä silloin unisin silmin
kuin kohtausta elokuvasta
jonka halusin nähdä
uudestaan ja uudestaan.

Minä rakastin kerran miestä
joka ei osannut kuoria perunoita
mutta joka piti minua niin hyvänä
että minä uskaltauduin maistelemaan
maailmaa kuin viiniä
hehkuvana, punaisin poskin.

Kun se tuli käymään ja katsoi kohti
Minusta tuli pikkutyttö joka
unohti iloisesti kaiken muun.
Rakastaminen ei ole toistensa silmiin katsomista
vaan se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.

- Antoine de Saint-Exupéry
Paras maailmassa
mahtuu kahden käsivarren väliin.
Rakas, kiitos sinulle vuosista näistä,
pitkä matka on jo kuljettu häistä.
On matkalla sattunut kaikenmoista,
vaan kumppania en ottaisi toista
Tänään tahdon kertoa sen:
Yhä kanssasi olen onnellinen.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Onnen koosta

Onni voi näyttää pieneltä sinun käsissäsi,
mutta päästäpä siitä irti,
niin käsität miten suuri se oli.
Sinun pieni kätesi
etusormeni ympärillä
etsimme yhdessä kesää.
Kukkia nurmikolta.
Kiviä hietikolta.
Naurat ääneen sitruunaperhoselle,
joka istuu ruohonkorrella,
ja pienet varpaasi ihmettelevät
lämpöistä hiekkaa jalkojesi alla,
katselen sinua ja kiitän,
että sain elää tämän päivän lähelläsi.

- Kirsi Rantalainen
Everyone gets an angel...

you can’t always see them,
because sometimes they are invisible.

Sometimes they are your pet when he kisses you...
Sometimes they are a small treasure you find...

an angel might even be your friend!

These angels are quiet,
but what they are really saying is:
”Pink clouds! A good day is around the corner.”

So if you begin to worry too much,
just remember...

Somewhere an angel is looking out for you too!
Sinä hetkenä kun lähdit,
sortui maa jalkojeni alta
ja minä pyörin 17 kertaa itseni ympäri
ja kyyneleistäni muodostui järvi
ja minä uin sen yli unohtaakseni sinut,
mutta kun tulin rannalle, huomasin,
etten voinut sinua unohtaa.
Mielestäni varmin merkki älyllisen elämän
olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa,
on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä.

- Bill Watterson (Lassi ja Leevi)
Maailmalle olet vain joku,
mutta jollekin olet koko maailma.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Onnen onnen omenoita,
menestyksen mansikoita,
hyvän tuulen pulvereita,
ilonpäivien ihmeitä noita.
Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
”Puh”, hän kuiskasi.
”No mitä?”
”Ei mitään”, sanoi Nasu, ja otti Puhin käpälästä kiinni.
”Tarkistin vain, että olet siinä.”

- A. A. Milne (Nalle Puh)

-----

Piglet sidled up to Pooh from behind.
"Pooh?" he whispered.
"Yes, Piglet?"

"Nothing," said Piglet, taking Pooh's hand.
"I just wanted to be sure of you."

- A. A. Milne (Winnie the Pooh)
...Olisit oikeassa, jos tyhmyys olisi henkistä heikkoutta.
Mutta valitettavasti se on kauhistuttava voima,
se on kallio, joka vankkumatta seisoo,
vaikka kokonainen järkevyydän meri
heittää aaltojaan sen otsaa vasten.

- Johann Nestroy (Gegen Torheit gibt es kein Mittel)

Kokemuksen syvä rintaääni

Lasten kanssa olemisesta voin antaa
vain yhden VARMAN neuvon
kokemuksen syvällä rintaäänellä:
kun lapsi oppii kävelemään,
pue uimahallissa uima-asu aina ensin itsellesi.

- Henkka Hyppönen
Kun on Hyvin Pieniälyinen Karhu,
saattaa joskus käydä niin,
että kun Ajattelee Asioita,
sitä saattaa Ajatella sellaisia Asioita,
jotka ovat aivan Asiallisia silloin,
kun ne ovat vielä päässä, mutta muuttuvat kokonaan,
kun ne tulevat esiin kaikkien nähtäviin.

- A. A. Milne (Nalle Puh)

-----

When you are a Bear of Very Little Brain,
and you Think of Things,
you find sometimes that a Thing which seemed very Thingish inside you
is quite different when it gets out into the open
and has other people looking at it.

- A. A. Milne (Winnie the Pooh)
On tämäkin yhteiskunta,
kun möröt saavat syödä kenet haluavat.

- Tove Jansson (Muumipappa)

Feminism

Feminism encourages women
to leave their husbands,
kill their children,
practise witchcraft,
destroy capitalism
and become lesbians.

- Pat Robertson, USA politician 1992

Meritähtiä

Kun vanhus käveli auringonnousussa, huomasi hän edellään nuorukaisen, joka poimi meritähtiä ja sinkosi niitä mereen. Kun hän tuli poja kohdalle, kysyi hän, miksi tämä teki niin.

Vastaukseksi hän sai, että rannalle juuttuneet meritähdet kuolisivat, jos ne jäisivät paikoilleen, kun aamuaurinko alkaisi paistaa.

- ”Mutta rantahan on kilometrejä pitkä, ja meritähtiä on miljoonittain”, protestoi toinen.
- ”Kuinka sinun vaivannäkölläsi voisi olla merkitystä?”

Nuorukainen katsoi tähteä kädessää ja heitti sen sitten aaltojen turviin.
- ”Sillä on merkitystä juuri tälle tähdelle”, vastasi hän.


- Minnesota Literacy Council

Ihaan syntymäpäivä

”Mutta onko nyt oikein totta sinun syntymäpäiväsi?”, kysyi Puh.
”On”, vastasi Ihaa.
”Ai! Paljon onnea sinulle päiväsi johdosta.”
”Ja paljon onnea sinulle.”
”Mutta eihän tänään ole minun syntymäpäiväni.”
”Ei, vaan minun.”
”Mutta sinä sanoit: ’Paljon onnea’ --”
”Miksi ei? Et kai sinä halua olla onneton, kun minulla on syntymäpäivä?”
”Ai jaa”, sanoi Puh.
”Siinä on tarpeeksi kestämistä”, sanoi Ihaa murtumaisillaan ”että minä olen onneton, kun ei ole lahjoja, eikä kakkua, eikä kynttilöitä, eikä kiinnitetä asianmukaista huomiota, mutta jos kaikki muutkin rupeavat olemaan onnettomia...”

- A. A. Milne (Nalle Puh)
Ystävän ilahduttaminen on suurempi onni kuin se,
että ystävä ilahduttaa meitä.

You are a success - Unelmista ja toiveista

Goals are dreams and wishes that are not easily reached.
You have to work hard to obtain them,
Never knowing when or where you will reach your goal.
But keep trying! Do not give up hope.
And most of all…never stop believing in yourself.
For within you there is someone special… someone wonderful and successful.
No matter what you achieve, as long as you want it and it makes you happy,
You are a success.

- Rosemary DePaolis

-----

Unelmat ja toiveet voivat olla vaikeasti tavoitettavissa.
Saavuttaaksesi ne, sinun on jaksettava yrittää.
Älä luovuta.
Ennen kaikkea, älä koskaan lakkaa uskomasta itseesi.
Muista, että sinäkin olet jotain erikoista ja voit menestyä elämässä.
Ei ole tärkeää mihin pyrit, kunhan päämäärän saavuttaminen tekee sinut onnelliseksi.

- Rosemary DePaolis

Blogin aloittelua

Olen jonkin aikaan kerännyt itselleni kirjoista ja netistä erilaisia aforismeja ja muita kivoja tekstinpätkiä, joita voi laittaa vaikkapa onnittelukorttiin. Olen halunnut saada tekstit helposti luettavaan ja selattavaan muotoon. Ajattelin kirjoittaa ne sitten blogiin, koska silloin niihin voi liittää tunnisteita joiden kautta niitä on helpompi etsiä aihepiireittäin.

Kaikki tekstinpätkät olen löytänyt jostain, enkä ole niitä itse kirjoittanut. Mikäli tiedät jollekin pätkälle tekijä, niin ilmoitathan siitä minulle esimerkiksi kommenttien kautta, kiitos :)